Mistä on kysymys vesiasioissa haja-asutusalueella
- Uusi jätevesilaki voimaan 2005
- siirtymäaikaa 1.1.2014 saakka
KAIKKI JÄTEVEDET ON KÄSITELTÄVÄ HYVÄKSYTYILLÄ MENETTELYILLÄ
- WC-vesien käsittelystä uuden lain mukaan tehtävä suunnitelma vuoden 2005 aikana
- muiden vesien käsittelystä suunnitelma 2008 aikana
- suunnitelmia ei lähetetä mihinkään, mutta ne on esitettävä viranomaisille pyydettäessä
- kunnat ovat tehneet aktiivisesti vesihuollon kehittämissuunnitelmia, myös Kangasala
Miksi vesiosuuskuntaan
- Ylläpito on vaivatonta, kulut ennakoitavissa
- Pienpuhdistamot ovat uusi asia, eikä niiden toiminnasta ja ylläpidosta ole kokemusta pitkällä aikavälillä. Täyttääkö puhdistamo asetetut vaatimukset, ja paljonko sen ylläpito maksaa? Mistä löytyy ammattitaitoinen huoltomies, ja kuinka pitkään joutuu odottamaan?
- Pienpuhdistamo vaatii kunnolla toimiakseen jatkuvaa, riittävän suurta käyttöä
- Kun alueelle tulee vesiosuuskunta, voi kunta velvoittaa liittymään siihen. Jälkikäteen liittyminen on kalliimpaa.
- Tutkittu, terveellinen, arseeniton vesi, taatusti myös tulevaisuudessa
- Vettä myös kuivana kautena
- Kunnallistekniikka nostaa kiinteistön arvoa
- Kunnallistekniikka alueella parantaa koko asuinalueemme kiinnostavuutta, ja sitä kautta edistää myös muiden palveluiden saatavuutta.
- Suuri puhdistamo puhdistaa paremmin kuin pienpuhdistamo. Vesistömme pysyvät puhtaana.
Vähemmän hajuhaittoja (ainakin omalla tontilla, puhdistamon vieressä voi olla toisin
)