Vesihuoltotiedote 16.08.2006
Tällä hetkellä Pohjois-Kangasalan Vesihuolto-osuuskunnan liittymien määrä on 73 kappaletta. Valtaosa liittymistä sijoittuu Siitamantien varteen Havisevan ja Palon-Liskon väliselle osuudelle. Liittymien määrässä on huomioitu se, että Seurakunnan Pyysalon toimintakeskukselle ja Lihasulan Säätiölle on ehdotettu 7 liittymää kummallekin.
Pirkanmaan Ympäristökeskus on myöntänyt hankkeen toteuttamiseen 30% maksimiavustuksen. Perustelut ovat alueen pohjaveden arseeniriski ja alueen vesistöjen kuormituksen vähentyminen. Syksyllä tehdyssä yleissuunnitelmassa (jaettuna ilmoitustauluilla ja nähtävissä netissä) verkosto ulottuu Toosilanniemen tiehaarasta Siitamantietä Kahkaronniemeen (lähes Oriveden rajalle) asti, Huhtalaan, Palonkyläntien haarasta Säynäjärvelle.
Tällä hetkellä liittyjiä on siis eniten Siitamantien varressa Liskolle saakka (62 kpl), Huhtalassa neljä ja Säynäjärvellä seitsemän. Haarat Huhtalaan, Säynäjärvelle ja Palonkylän tiehaarasta Siitamaan päin tarvitsevat lisää liittyjiä/maksajia, jotta haarat rakennettaisiin. Mikäli kiinteistösi on saaressa, osuuskunnan liittymismaksu sisältää putkien vetämisen max. 200 metriä vesistössä saaren suuntaan, loppuosa tulee kiinteistönomistajan maksettavaksi.
Lopulliset liittymän kustannukset selviävät sitten, kun tiedetään montako liittyjää, millä alueilla ja mitkä haarat rakennetaan ensi vaiheessa. Yksityiskohtainen suunnitelma teetetään syksyn…talven aikana. Päätös verkoston ulottamisesta eri alueille tehdään syksyllä osuuskunnassa eri alueilla olevien liittyjien pohjalta tehtävän kustannustarkastelun perusteella.
Nyt on tärkeää ilmoittautua jäseneksi osuuskuntaan. Sillä voit vaikuttaa, minne verkosto rakennetaan. Asia kannattaa viedä tiedoksi myös naapureille. Liittymismaksu maksetaan hakemuksesta takaisin, mikäli verkostoa ei rakenneta kiinteistösi alueelle. Hallitus käsittelee jäsenhakemuksia kokouksessaan taas 4.9.2006.
Tärkeä asia on myös se, että on myös mahdollista hankkia liittymävaraus 2500 euroa normaaliliittymää halvemmalla hinnalla. Varauksessa johdot tuodaan tontin rajalle ja tulpataan myöhempää rakentamista varten. Tontti voi olla rakentamaton tai vanhaan rakennukseen ei ole tarkoitus rakentaa heti vesi- ja viemärilaitteita. Halvempi hinta perustuu siihen, että kallis viemäripumppukaivo jää tässä vaiheessa pois. Osuuskuntaan pääsee toki mukaan myöhemminkin, mutta kun nyt meillä oleva Ympäristökeskuksen avustus jää pois, ovat liittymän kustannukset jatkossa pelkästään sillä perusteella kymmeniä prosentteja korkeammat. Lisäksi kunta ilmeisesti edellyttää uusien asuinrakennusten liittyvän verkostoon. Liittymä tai varaus todennäköisesti nostaa kiinteistön tai tontin arvoa vähintään sen summan, minkä se maksaa.
Tämän hetken suunnitelman mukaan rakentaminen käynnistyy syksyllä 2007. Sitä ennen tehdään tarkat suunnitelmat, neuvotellaan maanomistajien kanssa linjaukset, laaditaan urakka-asiakirjat ja pyydetään tarjoukset.
Liittyjiä meillä on toistaiseksi vähemmän kuin viime syksynä alustavan kiinnostuksensa osoittaneita nimiä listoilla. Nimiä on kuitenkin siinä määrin, että hanke on lähtemässä liikkeelle. Asiat ovat kunnossa myös kunnan ja Kangasalan Veden suuntaan. Kunnan osallistuminen hankkeeseen on valitettavan pieni, mutta samanlainen kuin muillakin osuuskunnilla Kangasalan alueella. Valtakunnallisesti katsoen kunnan osuus hankkeen kustannuksista on varsin pieni.
Edellinen tilannekatsaus Hankkeen_eteneminen_052006