Vesihuoltoverkoston varsinainen suunnittelu käynnistyy marraskuussa 2006

Suunnittelu päätettiin kilpailuttaa hallituksen kokouksessa 10.10. ja suunnittelutarjousten tekemisen määräaika päättyy 10.11. Hallitus päättää suunnittelijasta 14.11. Tarjouspyynnön liitteenä oli mukana osuuskuntaan liittyneiden kiinteistöjen sijainti. Suunnittelussa linjataan verkosto, joka edullisimmin kattaa jäsenten liittämisen. Suunnittelussa mm. määritetään paikka, johon verkosto tuodaan kunkin liittyjän tontin rajalle sekä suunnitellaan alustavasti viemäripumppukaivon paikka ja mahdollisuus yhteisten pumppukaivojen hyödyntämiseen.

Osakkaiden tuleekin itse alustavasti katsoa, mihin kohtaan tontin rajalle verkosto saadaan edullisesti tuotua. Maanomistajien kanssa tullaan neuvottelemaan verkoston linjauksista. Olemassa olevan yleissuunnitelman linjaus on pohjana, mutta siihen on tulossa jonkin verran muutoksia, koska nyt osuuskunnassa mukana olevat poikkeavat alustavan kiinnostuksen osoittaneista. Niinpä kaikkia yleissuunnitelmassa mukana olevia sivuhaaroja ei rakenneta.

Hallitus päätti, että sekä Säynäjärven haara että Palonkyläntien risteyksestä Siitamantien eteläpuolta Orivedelle päin menevä haara suunnitellaan. Säynäjärvelle haetaan myös uusia, halvempia linjausvaihtoehtoja. Näiden haarojen rakentamisesta päätetään rakennusurakkatarjousten perusteella. Niiden rakentamisen kustannukset pyydetään eriteltynä. Tämänhetkisen tilanteen (liittyjien määrä verrattuna rakentamisen kustannuksiin) mukaan kummankin linjan rakentaminen ensimmäisessä rakentamisvaiheessa on epävarmaa. Niinpä erityisesti näiden haarojen osalta on tärkeää saada lisää liittyjiä.

Nyt on korkea aika tulla mukaan

Käynnistyvä suunnittelu ja helmikuussa 2007 pyydettävät rakennusurakkatarjoukset tehdään mukanaoleville kiinteistöille. Niinpä ensi vaiheen rakentamiseen mukaan haluavien tulee olla mukana sekä suunnittelussa että rakennustarjouspyynnössä. Myöhemmin mukaan tulevat maksavat sekä oman suunnittelunsa että rakentamisen nyt rakennettavasta runkolinjasta perusliittymämaksun päälle, jolloin kustannuksia syntynee kymmeniä prosentteja enemmän kuin nyt käynnistyvässä suunnittelu- ja rakennusvaiheessa mukanaoleville.

Rakentaminen käynnistyy kesällä 2007

Varsinainen rakentaminen käynnistyy ensi kesänä. Koska linjat rakennetaan suurelta osin peltoja pitkin, voi rakentaminen tapahtua vasta sadonkorjuun jälkeen. Runkolinjat saataneen valmiiksi ensi syksynä ja verkosto toimimaan keväällä 2008. Osuuskunta teki lokakuussa Pirkanmaan Ympäristökeskukselle hakemuksen vuoden 2007 rakentamisavustuksesta.

Vesihuoltoterveisin Pekka Pajakkala, hall. pj.

Edellinen tiedote Hankkeen_eteneminen_082006