Vanhat Uutiset
Rakentaminen jatkuu vuonna 2009
Osuuskunta on suunnitellut valmiiksi ns. Lossinrannan haaran Siitaman suuntaan sekä Säynäjärven haaran. Samoin jo rakennettu Palonkylä risteyksen pumppaamo palvelee näitä haaroja. Osuuskunta hakee avustusta ensi vuodelle näiden haarojen rakentamiseen. Lossinrannan haaraan on tullut lisää liittyjiä ja liittyjämäärä on riittävä avustuksen saamiselle ja rakentaminen ensi vuonna on todennäköistä.
Säynäjärven haarassa liittyjiä tarvittaneen lisää. Osuuskunta neuvottelee avustuksen ehdoista Ympäristökeskuksen kanssa. Myös vakituisten liittyjäasukkaiden määrä on tärkeä ja vaikuttaa avustuksen prosenttiosuuteen.
Vesi- ja viemäriverkosto käyttöönotettavissa 10.7.2008 lukien
Kangasalan kunnan terveystarkastaja antoi vesinäytteiden laboratoriotulosten perusteella luvan veden käytölle 7.7.2008.
Viemäripuolella saatiin putki- ja sähköasennukset Huhtalan linjapumppaamolla valmiiksi ja pumppaamo on toiminnassa 10.7.2008 lukien.
Ennen veden kytkemistä tarvitaan vesimittari, jonka saa muhveineen Esko Paajaselta. Viemäripumppukaivojen toimituksessa tulee niin ikään olla yhteydessä Eskoon (050 412 6121).
Kun verkosto on valmis käytettäväksi heinäkuun alussa, päätti hallitus 22.7. että vuosimaksua vuodelta 2008 peritään 50 euroa per liittymä. Maksu laskutetaan niiltä liittyjiltä, jotka ovat saaneet tai joille toimitetaan vesimittari tai toimitetaan ja otetaan käyttöön viemäripumppukaivo vuoden 2008 aikana.
Liittymiä on 101 kappaletta nyt käytössä olevalla Haviseva-Palonkyläntie-välillä
Nyt rakennetulla ensimmäisellä vaiheella on liittymiä 101 kappaletta. Kun osuutta alettiin rakentaa syyskuussa 2007, oli liittymämäärä 87 kappaletta. Rakennusaikana liittyneitä on siis 19 kappaletta.
Verkosto valmistui selvästi nopeammin kuin vielä viime syksynä osattiin odottaa. Taustalla on se, että Ympäristökeskuksen muilta hankkeilta siirtyvää rahoitusta saatiin tänne merkittävä määrä ja meillä oli valmius ja resurssit viedä hanke läpi.
Kustannukset ylittynevät lievästi
Liittymän lopullinen hinta ei ole vielä tiedossa. Kustannukset ovat jo jokseenkin tiedossa, kun rakennustyöt on tehty ja materiaalit on osaa pumppukaivoja lukuun ottamatta hankittu. Urakkasopimuksessa olleen louhintatyön määrä ylittyi selvästi ja oli nostamassa kustannuksia. Rakentamisen aikana liittyneet n. 20 liittyjää (25%) sekä liittymien lopullisen paikan sopiminen rakentamisen yhteydessä kasvattivat yli 3000 metriä verkostopituutta ja toivat tienalitus ym. kustannuksia. Uudet liittyjät olivat kuitenkin kaikkiaan jarruttamassa liittymäkohtaisen hinnan nousua ja heidän ansiostaan verkoston peittävyys ja vesihuollon laatu alueellamme parani merkittävästi.
Epävarmuustekijä liittymähinnan suhteen liittyy Ympäristökeskuksen lopulliseen avustusmäärään. Se tulee luonnollisesti vaikuttamaan lopulliseen hintaan. Ympäristökeskuksen määrärahojen niukkuus on aiheuttamassa sen, että meille luvattua 30 prosentin avustusmäärää ei tultane saamaan. Liittyjiltä peritty 10 000 (vesi+viemäri) tai 8000 (liittymävaraus tai vain vesi) euron hinta saattaa ylittyä hieman (max n. 10 %). Osuuskunnan hallitus käy parhaillaan neuvotteluja lisäavustuksista Ympäristökeskuksen kanssa. Esimerkiksi verkoston lisäpituuteen tai viemäripumppukaivokustannuksiin ei ole vielä saatu lainkaan avustusta. Noin 25 prosentilla lisääntynyt liittyjämäärä on luonnollisesti kasvattanut avustuksen perustana olevia rakennuskustannuksia vuoden 2007 lokakuun tilanteesta, jollpoin hakemus vuodelle 2008 tehtiin.
Työmaan lopputarkastus on 8.8.2008
Työmaakokouksessa 10.7. sovittiin joistakin viimeistelytöistä lähinnä Palon-Liskon alueella. Lisäksi esimerkiksi työn takia ja aikana kadonneet tai siirtyneet rajapyykit tullaan laittamaan paikoilleen maanmittarin toimesta urakoitsijan lukuun.
Jatkosuunnitelmat
Osuuskunta on jatkamassa rakentamista Lossinrannan sekä Säynäjärven suuntaan. Jatkoa varten on mm. rakennettu jo linjapumppaamo Palonkyläntien risteykseen. Osuuskunta hakee avustusta rakentamiseen Ympäristökeskukselta vuodelle 2008. Ensin tulee kuitenkin saada lisäavustusta nyt valmistuvalle osuudelle. Mielenkiinto Lossinrannan suunnalta on kasvanut rakentamisen edetessä.
Vesinäyte puhdas
Torstaina 26.6. saatu tulos vesijohtoveden laadusta kertoo, että verkoston vesi on puhdasta. Edelliskerralla näytteessä ainoana rajat ylittäneenä aineena oli humus, jonka määrä uudessa näytteessä oli nolla. Tulokset toimitetaan välittömästi kunnan terveystarkastajalle käyttöluvan saamiseksi.Myös paineviemäripuoli saataneen pian toimintakuntoon, kun linjapumppaamoihin asennetaan pumput ja saadaan sähkötyöt valmiiksi.
Vesi ja jätevesimaksut vahvistettu
Osuuskunnan hallitus päätti kokouksessaan 24.6.2008 puhdasveden hinnaksi 1,40 euroa per kuutiometri ja jäteveden hinnaksi 2.10 euroa per kuutiometri. Laskutus perustuu puhdasveden määrään. Sen perusteella määräytyy myös jäteveden laskutettava määrä. Erityistapauksista (esim. pelkkä viemäri) sovitaan erikseen.
Liittymäkohtaisen vuosimaksun määrä on 100 euroa per liittymä. Liittymävarauksista ei peritä vuosimaksua. Vuosimaksulla katetaan osuuskunnan toimintakulut, laskutus- ja huolto/kunnossapitomenot. Vuoden 2008 vuosimaksu on 50 euroa per liittymä kuluvana vuonna käyttöönotettujen ta otettavien liittymien osalta.
Vesi- ja jätevesijärjestelmä pian käyttökunnossa
25.6.2008
Verkosto on rakennettu Palonkylän risteykseen ja viimeistelytyöt jatkuvat. Verkostolle on tehty painekoe, jossa sekä puhdasvesi- että jätevesiverkosto kesti vaativan painekokeen. Juhannuksen aikana puhdasvesipuoli oli kloorikäsittelyssä, koska vedessä on ollut humusta talousvesivaatimukset ylittävä määrä. Maanantaina 23.6. otettiin uudet vesinäytteet ja tulokset valmistuvat 26.-27.6. Tulokset ilmoitetaan näillä nettisivuilla.
Viemäripuolella ei Huhtalan linjapumppaamo vielä toimi, mutta viikon..parin sisällä sekin saataneen toimintaan, samoin Palonkylän risteyksen linjapumppaamo.
Puhdasvesipuolella on jo paine päällä, mutta käyttö ei ole vielä sallittua, ei myöskään paineviemärin käyttö. Varsinainen käyttöönotto tarvitsee kunnan terveystarkastuksen luvan. Lupahakemus on tehty ja vesinäytteen tulokset toimitetaan kunnalle välittömästi niiden valmistuttua. Käyttöönottoasioista tiedotetaan niinikään näillä nettisivuilla. Liittyjille lähetetään myös sähköpostilla viesti asiasta ja sekä tiedotetaan muulla tavoin.
Vuosikokouksessa ja vesijuhlassa runsas osallistujamäärä
Pyysalossa 10.5.2008 pidetyssä tilaisuudessa oli 60-70 osallistujaa
Vuosikokous hyväksyi viime vuoden tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen ja valitsi hallitukseen uudelleen erovuorossa olleet Pekka Pajakkalan ja Helena Uusitalon. Hallitus jatkaa näin entisessä kokoonpanossa.
Haviseva-Palonkylän risteys-välillä 100 liittymää
Rakentamisen edetessä osuuskuntaan on tullut mukavasti lisää liittyjiä, vuoden kuluessa n. 15 kappaletta. Tulijoita on edelleenkin. Nyt onkin oikea aika tulla mukaan, kun työt ovat vielä käynnissä, jolloin hinta voidaan pitää samana. Tulijoita on ollut eri puolille verkostoa. Liittymän hinta pumppukaivoineen on edelleen 10 000 euroa.
Viimeistelytyöt keskusteluttivat
Monet liittyjät olivat kiinnostuneita viimeistelytöiden tekemisestä. Viimeistelytyöt on aloitettu pelto-osuuksilla, koska kevättyöt pelloilla on aloitettu. Viimeistelyä tekevä kaivinkone on kulkenut pelto-osuudet ja jatkossa on muiden osuuksien vuoro.
Kokouksessa kysyttiin myös vesipostin saamista Lossirantaan. Sopiva tuote löytyy markkinoilta. Sellaisessa vesipostissa on vesimittari ja käytön jälkeen putki tyhjenee jäätymisrajan alapuolelle, joten jäätymisvaaraa ei ole. Vesiposti vaatii vesiliittymän, jonka hinta on 8000 euroa. Sen hankinta voisi tapahtua esim. tieosakkaiden toimesta. Tällaisia vesiposteja ovat muutamat liittymän ottaneet rakentamassa tontilleen.
Verkoston rakentamisessa on tilanne se, että linjoja rakennetaan parhaillaan Liskonniemessä. 12.5. alkavalla viikolla tehdään painekoe Lihasulaan saakka ja otetaan vesinäytteet. Osuuskunta tarvitsee myös talousveden osalta hyväksynnän kunnan terveysviranomaiselta.
Ympäristökeskukselta saadut avustukset eivät kata vielä Haviseva - Palonkylän risteys välin rakennuskustannuksia, joten verkoston jatkaminen Siitama-Lossinrannan suuntaan tai Säynäjärven suuntaan ei ole mahdollista ainakaan kuluvana vuonna. Lisäksi liittyjiä pitää olla riittävä määrä ja mm. vakituisten asukkaiden määrän on täytettävä avustuksen ehdot.
22.5.2007 VESIHUOLTOINFO KERÄSI RUNSAASTI OSANOTTAJIA 20.5.2007
Osanottajia oli 40-50 ja keskustelu hallituksen puheenjohtajan Pekka Pajakkalan alustuksen jälkeen oli vilkasta.
Hankkeen nopea toteuttaminen todettiin tärkeäksi, kun kustannukset nousevat jatkuvasti. Keskeinen nopean toteuttamisen este on Ympäristökeskuksen avustusrahan pienuus hakijoihin nähden. Liitymän hinnan "kipurajana" on edelleen 10 000 euroa. Se, että hanke toteutettaisiin nyt välittömästi ilman avustuksia, ei saanut kannatusta. Rakentamista suunnitellaan toteutettavaksi kahdessa vaiheessa, ensimmäinen vaihe kattaa osuudet Toosilanniemen tienhaarasta Palonkylän risteykseen ja toinen vaihe "Lossinrannan" ja Säynäjärven osuudet. Ensimmäinen vaihe voisi valmistua keväällä 2009 ja toisen vaiheen rakentaminen käynnistyisi välittömästi sen jälkeen. Toivottavasti jo aikaisemminkin. Tärkeää on saada lisää liittyjiä. Nyt kannattaa ottaa liittymävaraus, vaikka ei heti rakentaisikaan.
Osuukuntakokouksessa heti infon jälkeen myönnettiin vastuuvapaus hallitukselle. Hallituksessa jatkavat samat jäsenet ja varajäsenet.
Kiinteistön liittämiseksi osuuskunnan verkostoon tarvitaan kiinteistökohtainen liittymissopimus. Sitä ennen tulee kiinteistönomistajahenkilön olla osuuskunnan jäsen liittymishakemus Kiinteistön liittymisopimus tulee lähettää allekirjoitettuna kahtena kappaleena osuuskunnalle mahdollisimman pian. Osuuskunta allekirjoittaa sopimuksen vasta sitten, kun on lopullinen päätös siitä, minne verkosto rakennetaan. Sopimuksen teon yhteyteen liittyvä 1000 euron maksu tulee maksaa myös välittömästi. Lähetys- ja pankkitilitiedot lomakkeessa. Lomakkeen voi avata, täyttää ja tulostaa tästä: kiinteistön liittymissopimus
18.11.2007 Vesihuoltoverkoston rakentaminen jatkuu vauhdilla
Työmaalla on 7 kaivinkonetta ja rakentaminen etenee kahdesta kohdasta Huhtalaa kohti. Lisäksi rakennetaan sivuhaaroja. Alkupään eli kunnan osuuden rakentaminen jatkuu muutaman viikon tauon jälkeen kohti Havisevan koulun risteystä ja valmistuu vuodenvaihteeseen mennessä. Rakentaminen on aikataulussa ja kustannusbudjetissa. Rakentamisen myötä erityisesti Havisevan, mutta myös Huhtalan ja Lihasulan…Palon alueella on tullut uusia liittyjiä mukaan.
Osuuskunta hankkii kiinteistökohtaiset viemäripumppukaivot PAVElta. Keuruulainen PAVE valitiin kilpailuttamisen perusteella. Ensimmäiset kaivot toimitetaan näinä päivinä. PAVE vastaa siitä, että kullekin kiinteistölle tulee sopiva pumppu. Pumppu kuuluu liittymän hintaan niille, jotka liittyvät viemäriverkostoon (ei liittymävarauksen tehneille). Liittyjien kannattaa selvittää mahdollisuus käyttää yhteistä pumppukaivoa naapurin/naapureiden kanssa.
VESI-INFO 22.9.2007 keräsi 50-60 kiinnostunutta
Infossa kerrottiin osuuskunnan ja rakentamisen ajankohtaisista asioista. Osuuskunnassa on liittymiä n. 100. Liittymän kustannusarvio on edelleen n.10 000 euroa ja liitymävarauksen kyseessä ollen n. 8000 euroa. Havisevankin alueella on vielä mahdollista liittyä perushinnalla. Myöhemmin rakennettaville osuuksille ehtii vielä hyvin mukaan.
Osuuskunta laskuttaa nyt rakenteilla olevan urakkaosuuden piirissä olevilta liittyjiltä kustannukset kolmessa erässä. Eräpäivät ovat 10.10.2007, 31.12.2007 ja 31.3.2008. Osuuskunnalta lainan ottaville alkavat juosta kuukausittaiset maksut.
2.9.2007 Verkosto valmis lähes Huhtalaan saakka ensi kesään mennessä
Ensi kevääseen, 30.4. mennessä on sopimuksen mukaan valmiina koko verkosto Keskumäentien ja Salomaantien risteykseen (osuus 2) ja siitä runkolinja lähes Huhtalaan, paalulle 4000 saakka (osuuden 3 alkuosa). Viimeistelytöitä tehdään vielä 31.5.saakka. Osuuden 3 sivuhaarat rakennetaan seuraavassa vaiheessa 4. Kangasalan Veden osuus 1 Havisevan koulun risteyksestä Toosilanniemen tienristeykseen valmistuu vuoden 2007 loppuun mennessä.
Verkosto pyritään saamaan valmiiksi Lihasulaan saakka ensi kevääseen mennessä
Osuuskunnan hallitus pyrkii saamaan Ympäristökeskukselta lisärahoitusta, jotta runkolinja saataisiin ensi kevääseen mennessä Lihasulaan saakka. Neuvottelut asiasta ovat käynnissä. Mikäli rahoitus saadaan kuntoon, rakentaminen tapahtuisi nykyisen urakkasopimuksen puitteissa. Urakoitsijan sitä koskeva tarjous on voimassa 31.12.2007 saakka.
* === 14.05.2007 NELJÄ URAKOITSIJAA TARJOSI RAKENNUSURAKKAA ===
Määräaikaan mennessä saimme 4 tarjousta tarjouspyyntöömme. Toiset neljä vastasi, että eivät pysty tarjoamaan työtilanteensa takia ja neljästä ei kuulunut mitään. Tarjousten avaustilaisuus pidettiin 11.5. Mukana oli osuuskunnan ja kunnan edustajat. Kunnan rakennuttama ensimmäinen osuus Havisevan koulun tienhaarasta Haralan tienhaaraan oli omana osuutenaan tarjouksessa. Tarjousten myötä saamme nyt lähes todelliset hinnat hankkeellemme. Kuitenkin esim. kalliolouhinnan määrä on arvioitu ja kustannukset määräytyvät syntyvän todellisen louhintamäärän mukaan.Urakkatarjoukset ovat voimassa 11.7. saakka.
23.04.2007 RAKENTAMINEN KÄYNNISTYY LOPPUKESÄLLÄ 2007
Urakkatarjouspyynnöt on lähetetty. Tarjousten määräaika päättyy 11.5. Tämä tietää sitä, että urakoitsijoiden edustajia saattaa näkyä tutustumassa maastoon.
Ympäristökeskuksen avustussumma on saatu.Aiemminkin on ollut tiedossa, että koko summaa ei saada kuluvalle vuodelle. Vuoden 2008 avustusta haetaan lokakuun loppuun 2007 mennessä, jonka jälkeen tapahtuva rakentaminen hyväksytään haetun v.2008 avustuksen piiriin kuuluvaksi.
Rakentaminen alkaa loppukesällä 2007, edellytyksellä, että tarjoushinta on hyväksyttävällä tasolla. Urakoitsijalista on soitettu läpi ja kiinnostusta tarjoamaan hankettamme on mukavasti.
17.12.2006 Suunnittelija tarvitsee tiedon, missä kunkin liittyjän mahdollinen saostus- ja umpikaivo ovat sekä missä on mahdollinen puhdasvesiliittymä. Tämä tapahtuu siten, että suunnittelija Päivi Jonkka toimittaa tammikuussa sähköpostitse liittyjille palan karttaa (esim. 1:1000) oman tontin kohdalta, esim word-muodossa, johon tulee lisätä missäpäin kaivot ovat ja mihin vesiliittymä olisi hyvä tuoda sekä lähettää se takaisin. Tämä tapahtuu sitten kun runkolinjat on saatu tarkemmin paikoilleen ja kiinteistörajat karttoihin. Sähköposti on hyvä viestintäväline ja jos sinusta tuntuu, että sähköpostiosoitteesi ei ole osuuskunnan tiedossa, lähetä se sihteerille: heleena.uusitalo@luukku.com Asiat hoidetaan postitse niiden kanssa, joilla sähköpostia ei ole. Jos et saanut sähköpostia 17.12. osuuskunnalta, sähköpostiosoitetta ei ole tai siinä on virhe.
09.12.2006 VesihuoltoINFOn aineisto.
- INFOssa oli 30-40 osallistujaa ja hallitus odottaa useita uusia liittyjiä. Monet olivat kiinnostuneita myös liittymävarauksesta tulevaa rakentamista tai remonttia ajatellen.
*12.12.2006 on seuraava hallituksen kokous, jossa hyväksytään uusia jäseniä.
Tee liittymishakemus ennen kokousta, jotta varmistat kiinteistösi mukaantulon marraskuussa käynnistyneeseen suunnitteluun ja helmikuussa tehtävään urakkatarjouspyyntöön. Hallitus päätti kokouksessaan14.11.2006, että kuluvan vuoden aikana liittyvät pääsevät mukaan korottamattomalla hinnalla! Hallitus muistuttaa, että jäsenyys astuu voimaan vasta, kun 200 euron osuusmaksu on maksettu osuuskunnan tilille Nordea 115130-215227.
- 18.11.2006 Ramboll valittu suunnittelijaksi
- Vesiosuuskunnan hallitus valitsi kokouksessaan 14.11.2006 hankkeen suunnittelijaksi yksimielisesti Ramboll Finland Oy:n. Osuuskunta sai määräaikana kolme kilpailevaa tarjousta. Suunnittelun käynnistämispalaveri on 20.11. ja suunnittelu käynnistyy välittömästi. Niinpä verkoston alueella alkaa liikkua suunnitelmaa tekevää väkeä.Suunnittelun käynnistyminen merkitsee myös sitä, että suunnittelu ja rakentaminen tehdään osuuskunnassa mukanaoleville kiinteistöille.
4.11.2006 Katso päivitetty Hankkeen eteneminen
- 15.10.2006 Vesihuoltoverkoston suunnittelusta pyydetään tarjoukset.
Osuuskunnan hallitus päätti kokouksessaan 10.10.2006 pyytää tarjoukset vesihuoltoverkoston yksityiskohtaisesta suunnittelusta. Suunnittelutarjoukset käsitellään hallituksen kokouksessa 14.11. ja suunnittelu käynnistetään välittömästi, jotta maastotyöt kyetään tekemään ennen lumentuloa. Suunnittelu sisältää myös rakennusurakkatarjousasiakirjojen teon. Rakennusurakkatarjouspyynnöt on suunniteltu lähetettävän helmikuussa 2007. Rakentamisen suunniteltu aloittamishetki on kesällä 2007. Säynäjärven haara on mukana suunnitteluvaiheessa. Säynäjärvelle pyritään hakemaan halvempi reitti. Rakennusurakassa pyydetään oma urakkansa Säynäjärven haaraa koskien ja sen toteuttaminen osuuskunnan 1. rakennusvaiheessa päätetään kustannusten ja liittyjien määrän perusteella. Hallitus päätti myös hakea Pirkanmaan ympäristökeskukselta avustusta vuodelle 2007 verkoston rakentamiseen. Avustusta on saatu vuodelle 2006 suunnitteluun ja rakentamisen valmisteluun.
* 19.8.2006 Kangasalan kunnanvaltuusto myönsi osuuskunnalle 15.8. takauksen enintään 1 187 000 euron suuruiselle lainalle. Osuuskunnan sisäisen verkosto-osuuden rakentamista kunta ei avusta. Sen sijaan Kangasalan Vesi on aiemmin päättänyt rakentaa verkostoa n. 1 km matkan Havisevalta Toosilantien risteykseen, josta osuuskunnan alue alkaa. Tämä osuus maksaa n. 50 000…60 000 euroa. Osuuskuntamme haki 10.3.2006 kunnalta investointiavustusta runkolinjan rakentamiseen 210 000 euroa, mikä on hieman yli 10 prosenttia verkoston rakentamiskustannuksista. Ympäristökeskuksen tietojen mukaan kuntien avustus osuuskunnille Suomessa on keskimäärin 20…25 prosenttia.
* 11.06.2006 Hankkeen eteneminen lisätty
4.6.2006 TEE HAKEMUS JÄSENEKSI LIITTYMISESTÄ OSUUSKUNNAN HALLITUKSELLE 20.6.2006 MENNESSÄ
Kunta on ilmoittanut, että takauksen myöntäminen edellyttää, että osuuskunnalla on riittävä määrä jäseniä. Niinpä nyt on tärkeää tehdä liittymishakemus osuuskunnan hallitukselle. Tulosta liittymishakemuslomake, täytä ja allekirjoita se ja pistä siinä olevaan osoitteeseen. Kerro asiasta myös muille kyläläisille ja naapureille.Tavoitteena on saada kunnalle ilmoitus riittävästä jäsenmäärästä. Jäseneksi liittyminen maksaa 200 euroa. Kiinteistön liittymisestä vesihuollon piiriin tehdään myöhemmin eri sopimus. Tällä hetkellä näyttää, että sen kustannukset ovat normaalikiinteistölle luokkaa 8000...10000 euroa. Tämä summa on sitä pienempi, mitä enemmän saamme liittymiä ja vesihuoltoverkoston vetäminen kiinteistölle riippuu siitä onko sillä suunnalla riittävästi liittyjiä. Meillähän on viime vuonna mielenkiintonsa ilmaisseita lähes 100 kpl, mutta potentiaalisia liittyjiä n. 150. Heti alussa liittyminen kannattaa, sillä hankkeen saaminen liikeelle on nyt tärkeää. Jatkossakin pääsee mukaan, mutta osuuskunta ei tuo verkkoa tontin rajalle (ellei se siellä jo ole) ja liittyminen maksaa enemmän.
Vesihuollon piiriin liittymisestä ja sen jälkeisestä käytöstä aiheutuu muitakin kustannuksia. Niitä ovat mm. kunnan perimä kiinteistön neliömetrimääräinen liittymismaksu, putkistojen vetäminen tontin rajalta kiinteistölle (ns. tonttijohto), mahdolliset vesijohtotyöt kiinteistössä sekä vesi- ja käyttömaksut. Katso Mitä_Maksaa
Kangasalan kunnan terveysviranomaiset ovat toivoneet, että lihasulalaiset tutkituttaisivat talousvetensä ja antaisivat tiedoksi kunnan terveystarkastajille. Kylämme kuuluvat voimakkaaseen arseenialueeseen alueemme on merkitty punaisena riskialueena. Arseeni vedessä on terveysriski. Huonon veden laadun myötä neuvotteluasemat kuntaan paranevat ja saamme paremmin kunnan sitoutumaan vesihuoltohankkeeseemme myös maksajana.
- 21.5.2006 Pirkanmaan Ympäristökeskus on 12.5.2006 hyväksynyt hankkeemme 30 % avustuksen piiriin ja myöntänyt vuodelle 2006 10000 euroa hankkeen yksityiskohtaisten suunnittelmien laadintaan ja rakentamisen aloittamiseen.
- Vesihuolto-osuuskuntamme on tehnyt kunnalle hakemuksen, joka koskee neljää asiaa:
- Lupaa saada liittyä kunnan vesihuoltoverkostoon
- Kunnan takausta osuuskunnan lainoille
- Kunnan avustusta vesihuoltoverkoston rakentamiseen
- Kunnan lausuntoa Ympäristökeskukselle hankkeemme toteuttamiskelpoisuudesta.
- Vesihuolto-osuuskuntamme on tehnyt kunnalle hakemuksen, joka koskee neljää asiaa:
30.05.2006 Pohjois-Kangasalan Vesihuolto-osuuskunnan varsinainen kokous klo 19:00
- 9.5.2006
Osuuskunnan hyväksytyt säännöt ovat alla kohdassa JulkisetDokumentit.
- 13.11.2005
- Lihasulan ja Palon kylät ry:n syyskokouksessa ma 14.11. klo 18.30 käsitellään vesihuolto-osuuskunnan tilannetta ja näkymiä. TERVETULOA Esittelyaineiston keskeiset asiat ovat luettavissa kokouksen jälkeen näiltä nettisisvuilta.
- Kokouskutsussa vesihuoltohankkeesta todettiin seuraavaa: VESIHUOLTOHANKE EDENNYT SUUNNITELLUSTI
Pohjois-Kangasalan vesihuolto-osuuskunta on perustettu elokuussa 2005. Osuuskunta tilasi välittömästi yhdessä Kangasalan kunnan kanssa yleissuunnitelman ja kustannus-arvion. Ne teki Ramboll Finland Oy. Yleissuunnitelma ja kustannusarvio olivat oleellinen osa Ympäristökeskukselle lokakuussa jätettyä vesihuoltoavustushakemusta. Hankkeemme kokonaiskustannusarvio on noin 2 miljoonaa euroa + alv. Odotamme saavamme 30 prosentin avustuksen Ympäristökeskukselta. Haemme kuitenkin hieman suurempaa avustusta. Meillä on erityisperusteluja mm. pohjaveden arseeniriskin ja Vesijärvi-projektin takia. Kunnan kanssa neuvottelut käynnistyvät pikaisesti. Tärkeä asia on saada kunnan osuus siinä määrin suureksi, että liittyjää kohti pysytään aiemmin suunnitellussa 7000 euron lukemassa. Ympäristökeskuksen tukea haetaan vuosille 2006 ja 2007, jona aikana hanke on suunniteltu toteuttaa. Hankkeen etenemisestä raportoidaan osuuskunnan www-sivuilla osoitteessa http://lihasulanjapalonkylat.net. Vesiosuuskunnan hallitukseen puheenjohtajana toimii Pekka Pajakkala, sihteerinä Helena Uusitalo sekä muina jäseninä Matti Koivisto, Erkki Ojakoski, Ismo Nousiainen ja Jaakko Ikävalko. Hallituksen varajäsenet ovat Sauli Brander, Markku Tavasti ja Pentti Auranen.
- 10.10.2005
- Vesihuoltoverkoston esisuunnitelma ja kustannusarvio on tilattu ja ne valmistuvat lokakuussa.Vesihuolto-osuuskunnan hallitus päätti tilauksesta kokouksessaan 21.9.2005. Seuraava vaihe on vesihuoltoavustuksen haku Ympäristökeskukselta lokakuun aikana. Avustusta haetaan vuosille 2006...2007. Sillä katetaan osa suunnittelusta ja rakentamisesta. Avustuksen osuuden odotetaan olevan 30 % kustannuksista. Suunnitelmassa on myös putkiston alustava linjaus ja neuvottelut maanomistajien kanssa käynnistyvät sen jälkeen. Valtaosa maanomistajista on ilmaissut kiinnostuksensa liittyä osuuskuntaan. Myös liittyminen vesiosuuskuntaan on pääsee käyntiin kuluvan loppuvuoden aikana.
- 30.08.2005
- Vesihuoltoverkoston esisuunnittelun ja kustannusarvion laadinnan käynnistymisestä neuvottelu Ramboll Oyssä 29.8. Suunnittelu tilataan yhdessä kunnan kanssa. Tarjous saadaan 2.9.ja työ valmistuu syys-lokakuussa. Pohjois-Kangasalan vesihuolto-osuuskunta perustettu 11.8. Perustamiskokouksen asiakirjat tulevat näille sivuille pian. Mukaan ilmoittautuneita talouksia jo 90. Kantri ry ei myöntänyt kehittämisavustusta suunnitteluun. Avustusta ei myönnetäkään vesihuoltohankkeille, koska niitä tukee Ympäristökeskus.
- 19.07.2005 Mukaan ilmoittautuneita talouksia jo 80
02.08.2005 Vesiosuuskunnan ja vesihuoltoverkoston suunnittelua varten jätetty kehittämishankeavustushakemus Kantri ry:lle /TE-keskukselle., ks Hankkeen_Esittely
Vesiosuuskunta perustetaan 11.08.2005 klo 18.00, ks Hankkeen_Esittely 2005
Vesihuoltotyöryhmän uusin kokousmuistio 28.07.2005 on otsikon JulkisetDokumentit alla